Phuketin reissun jälkeen menin sitten Kuala Lumpuriin Malesiaan. Kuala Lumpurin lentokentälle tulin illalla josta sitten otin taksin. Taksit oli todella hyvin järjestetty, lippu ostetiin taksifirman kojusta ja hinta oli kiinteä mihin tahansa Kuala Lumpurissa joten tinkiä ei tarvinnut. Pyysin taksikuskia viemään minut China town:iin josta sitten etsin hotellin. China townissa oli runsaasti edullisia hotellaja ja varasin huoneen kahdeksi yöksi China town inn:stä. Illalla kiertelin sitten katselemassa china townin myyntikojuja ja menoa.
Aamulla lähdin siten katselemaan kaupunkia. China town on kävelymatkan päässä Kuala Lumpurin keskustasta johon suuntasin. Kävin katsomassa Petronas towersia mutta opastetulle kierrokselle en päässyt koska liput oli jo siltä päivältä myyty loppuun. Mutta eipä se minua suuremmin häirinnyt, tyydyin tähyilemään maisemia katutasolta. Koko päivä meni kaupunkia katsellessa ja ristiin rastiin kävellessä ilman suunnitelmaa.
Lauantai aamupäivällä kirjauduin ulos hotellista ja jätin repun hotellin aulaan odottelemaa. Suuntana oli Kuala Lumpurin lintupuisto. Monenlaisia lintuja siellä oli vaikka puisto sinällään ei kovin iso ollutkaan. Osa linnuista alueella vapaana ja osa häkeissä. Ihan OK paikka. Iltapäivällä kävin sitten hakemssa repun hotellilta ja syömässä china townissa. Melkein hotellin nurkan takana oli linja-autoasema josta ostin lipun Singaporeen. Linja-autossa ei ollut todellakaan moittimista, päinvastoin. Penkit autossa olivat kuin sohvia, reilusti jalkatilaa, ilmastointi ja leffa näytettiin matkan aikana. Suomen linja-autoista poiketen penkkejä oli vain kolme rivissä eli tilaa oli todella mukavasti. Auto pysähtyi muutakan kerran noin viiden tunnin matkan aikana ja toinen tauko oli pidempi jolloin ehti syömään. Auto ajoi Malesian ja Singaporen tullien läpi Singaporen puolle. Jokaisen pysähdyken jälkeen kuski tarkisti että kaikki ovat autossa ettei ketään jää matkavarrelle. Palvelu pelasi. Hintaa tuolla bussi matkalla oli 30 ringetteä eli noin 6.5€
Kuala Lumpur oli mukava paikka. Ihmiset pysähtyi kadulla juttelemaan ja kyselemään että mistä sitä tullaan ja olenko eksynyt tai etsinkö jotain paikkaa. Thaimaassa paikallisten kanssa jutteleminen oli lähinnä niiden kyselyä että haluanko ostaa joitain yms. Itse ainakin viihdyin paremmin Kuala Lumpurissa kuin Thaimaassa vaikka molempiin paikkoihin menisin silti mieluusti uudestaankin. Tässäpä kuvia Kuala Lumpurista.
25.6.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olipa hauskan näkösiä lintuja, pöllöstä tuli mieleen Harry Potter! Nymfipapukaijakin oli! Terv.PL
Bussikyyti tuntui hinnaltaan aika halvalta näin suomalaisittain! PL
Lähetä kommentti